Teatteriohjaaja Liisa Smith

Tuglase Seltsi ajakiri ELO, Hanna Samola

Virossa syntynyt, Englannissa asuva teatteriohjaaja ohjaa Suomessa asuvan virolaistaustaisen kirjailijan Viroa kuvaavan tarinan. Kirjailija Sofi Oksasen tietävät lähestulkoon kaikki suomalaiset. Ohjaaja on sen sijaan tuntemattomampi. Sen vuoksi on aika esitellä Liisa Smith, joka on ohjannut Oksasen näytelmän Puhastus Tarton Vanemuine-teatterille.

Viron vai Englannin teatteri?

Liisa Smith muutti Englantiin vuonna 2001. Hän ei lähtenyt sinne tekemään teatteria, sillä luuli vielä silloin, ettei se ole hänen alansa. Smith oli hakenut virolaiseen teatterikouluun pääsemättä sisään. Englannissa hän löysi teatterin uudelleen ja päätyi opiskelemaan näyttämötaidetta East Anglia -yliopistoon, josta hän valmistui viisi vuotta sitten. Ohjaamiseen hän erikoistui Kuninkaallisen Teatteriakatemian maisteriopinnoista.

Opiskelu Englannissa on ollut sekä antoisaa että vaativaa. Maisteriohjelman lopputyönä tuli tehdä itsenäinen ohjaus jossakin Lontoon teatterissa. Aloittelevan ohjaajan piti löytää itse sopiva teatteri, ryhmä, rahoitus ja kaikki muu. Vaativa työ kehitti Smithiä itsenäisemmäksi ja antoi kokemusta tuottajan työstä.

Smithin ensimmäinen ohjaus oli virolaisen Jaan Tätten näytelmä Ristumine peateega. Smithin ohjaaja epäili tätä valintaa ja piti sitä kummallisena virolaisena näytelmänä, joka tuskin puhuttelee englantilaista yleisöä. Smith oli kuitenkin valmis ottamaan riskin.

Rohkeus kannatti, sillä näytelmä löysi yleisönsä ja saavutti suosiota. Esimerkiksi kulttuurilehti Time Out valitsi sen viikon parhaiden Lontoon teatteriohjausten joukkoon. Ohjauksen suosio perustui Smithin mukaan hullunrohkeuden, suuren työn ja onnellisten yhteensattumien yhdistelmään.

Ensimmäinen suuri ohjaustyö osoittaa, ettei Smith karttele haasteita. Hän nauttii työskentelystä Englannissa, sillä siellä hänen täytyy pinnistellä enemmän, jotta tulisi nähdyksi ja pysyisi pinnalla.

Englannin teattereille Smith on ohjannut Tätten lisäksi Marina Carrin ja Frank McGuinnesin näytelmiä. Vaikka Smith on tehnyt suurimman osan ohjaustöistään Englannin teattereille, hän haluaisi tehdä töitä jatkossa myös Virossa, jonka hän kokee kodikseen. Puhastus on Smithin toinen ohjaus virolaiselle teatterille. Ensimmäinen oli Billy Rochen näytelmä Vaene loom vihma käes, jonka Smith ohjasi Vanemuiselle vuoden 2008 syksyllä.

Virolainen teatteri eroaa Smithin mukaan melko paljon englantilaisesta. Viron suuret teatterit ovat repertuaariteattereita, joissa näyttelijän on turvallista työskennellä. Näyttelijät tekevät töitä samojen ihmisten kanssa monien vuosien ajan, minkä vuoksi ryhmän jäsenten välillä on hyvä yhteishenki. Englannissa tehdään projektiteatteria, ja työryhmät vaihtuvat tiuhaan.

Smith otaksuu, että Oksasen näytelmä voisi menestyä myös Englannissa, sillä sen tarina on niin vahva. Näytelmätekstiä tulisi toki mukauttaa englantilaiselle yleisölle, jolle Viron historia ei ole kovin tuttu.

Miten Puhastus saatiin Vanemuisen lavalle?
Liisa Smith ei innostunut Puhastus-näytelmän tekstistä heti. Vanemuisen näytelmäosaston johtaja Sven Karja tarjosi Puhastusta Smithin ohjattavaksi ensimmäisen kerran keväällä 2009. Silloin Smith kieltäytyi sen ohjaamisesta, sillä näytelmä tuntui hänestä naiivilta, eikä hän ollut varma, toimisiko se Viron teatterilavalla.

”Oksanen on kirjoittanut näytelmän suomalaiselle yleisölle, ja moni asia siinä on virolaisen yleisön mielestä mustavalkoinen”, Smith toteaa. Myöhemmin hän luki romaanin Puhastus ja piti siitä niin paljon, että kun Karja pyysi toistamiseen häntä ohjaamaan Puhastuksen, hän suostui. Smith teki näytelmään muutoksia ja vaihtoi esimerkiksi loppuratkaisun. Smithin mielestä Oksasen romaani on näytelmää monitasoisempi.

Smith on ollut hyvin tyytyväinen näyttelijöihinsä. ”Jo näytelmää lukiessani minulle oli selvä, että Marje Metsur on ainoa virolainen näyttelijä, joka voi esittää Aliidea, sillä hän kykenee yhdistämään Aliiden kovuuden ja karkeuden siihen suunnattomaan syyllisyyden kuormaan, jonka kanssa hän on joutunut elämään”, Smith kehuu. Zaran rooli on nuoren Liisa Pulkin ensimmäinen suuri rooli ammattiteatterissa teatterikoulun jälkeen. Pulk näyttelee Smithin mukaan uskottavasti traumatisoituneen naisen roolin. Smith kiittää myös Maarja Mittia, joka esittää nuorta Aliidea ja tekee traagisen ja vahvan roolisuorituksen.

Vanemuisen näytelmää voi kenties luonnehtia naisten näytelmäksi: käsikirjoittaja, ohjaaja ja pääosien esittäjät ovat naisia. Miehet ovat näytelmässä pienissä, mutta tarinan kannalta tärkeissä rooleissa.

Ohjaaja kertoo, että Puhastuksen näyttelijöiden kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä. ”Me kaikki tiesimme, mitä haluamme lavalla tehdä, ja uskon, että se näkyy myös yleisölle”, hän sanoo.

Smith ei ole vielä nähnyt Oksasen näytelmästä muissa teattereissa tehtyjä esityksiä. Hän ei ole halunnut saada niistä tiedostamattomia vaikutteita omaan työhönsä. ”Nyt, kun Vanemuisen ohjaus elää jo omaa elämäänsä, olisi jännittävää nähdä, kuinka toiset teatterit ovat tuoneet näytelmän lavalle”, Smith toteaa.

Mitä Viron historiasta kerrotaan?
Eesti Päevaleht -lehdessä julkaistiin lokakuussa Piret Talin kolumni, jossa hän kritisoi Oksasen teosta yksipuolisuudesta ja liian synkän kuvan antamisesta Viron historiasta. Kolumni herätti keskustelun siitä, miten Viron historiaa tulisi kuvata taiteessa.

Smith toteaa, että Oksanen kirjoittaa Viron historiasta ulkopuolisen näkökulmasta, joka ei ole valheellinen tai puutteellinen vaan jännittävä ja keskustelua herättävä. Smith ei yhdy Talin näkemykseen, että Oksasen näkemys olisi yksisilmäinen tai groteski: ”Myös miehitysaikana ihmiset kokivat kauniita hetkiä ja elivät elämäänsä, mutta samalla aika oli kauhea. Puhastuksen ohjauskautena kävin läpi historiallisia aineistoja, jotka kertoivat yksityiskohtaisesti kyydittämisten ja pidätysten hirmuteoista. Marje Metsur kertoi meille omista lapsuuden- ja nuoruudenkokemuksistaan. Emme saa kieltää menneisyyden tapahtumia, ja mielestäni on tärkeää muistaa, mitä Viron valtiolle ja kansalle tehtiin.”

Viron teatteriyleisö ja kriitikot ovat antaneet näytelmästä pääosin myönteistä palautetta, ja Tarton Vanemuisessa Puhastusta esitetään täysille saleille. Smith pitää kuitenkin luonnollisena, ettei teos miellytä kaikkia. ”Minulle on tärkeää, että ohjaus on saanut kaikupohjaa ja herättänyt keskustelua Viron yhteiskunnassa. Kun yksi teatteriesitys saa aikaan sellaista, on yksi sen päämääristä saavutettu. Se on teatterin magiaa.”

Näyttelijäkeskeinen ohjaaja
Teatterissa Smithiä kiehtoo nimenomaan taika, joka syntyy näyttelijöiden ja yleisön välillä. Smithillä on kokemusta myös näyttelemisestä, mutta hän ei enää unelmoi näyttelijän ammatista: ”Ymmärsin onneksi pian, että olisin hyvin kehno tai keskinkertainen näyttelijä, ja kun kerran maailmassa on niin paljon hyviä näyttelijöitä, annan heidän tehdä työn sen sijaan että tunkisin itse lavalle.”

Smith uskoo, että näyttelijäkokemuksesta on ollut hyötyä ohjaustyölle, sillä se on auttanut ymmärtämään näyttelijän työn erikoislaatuisuuden. Hän pitää itseään näyttelijäkeskeisenä ohjaajana ja haluaa, että ohjaus syntyy ryhmän ja ohjaajan yhteistyönä. Smith kuuntelee näyttelijöidensä mielipiteitä, sillä ”loppujen lopuksi juuri he nousevat lavalle”.

Nuorta kunnianhimoista ohjaajaa kiinnostavat sekä klassikot että uudet näytelmät. Hän haluaisi ohjata esimerkiksi Andrew Bovellin, Henrik Ibsenin ja August Strindbergin näytelmiä. Lontoossa Smith on löytänyt uudelleen myös klassikoiden klassikon Shakespearen. Liisa Smithin seuraava ohjaustyö on jo suunnitteilla, ja se nähdään mahdollisesti lontoolaisen teatterin lavalla ensi keväänä.