Nainen on kansanvihollinen

www.satakunnankansa.fi, Matti Linnavuori

 

Sofi Oksanen: Puhastus, vironnos Kalju Kruusa, ohjaus Liisa Smith, lavastaja Marge Martin. Vanemuisen vierailu Suomen Kansallisteatterissa 20.1.

Tarttolainen Vanemuine-teatteri toi virolaisen Puhdistuksen vierailulle Suomeen. Viimeistään nyt on selvää, että Sofi Oksasen teos on merkittävä tragedia, tärkeästä aiheesta väkevästi kirjoitettu.

Virolais-lontoolaisen Liisa Smithin ohjaus tuntuu aluksi melodraamalta, koska Puhdistuksesta on Kansallisteatterin kantaesityksen (2007) jälkeen puhuttu niin paljon. Kestää hetken tottua siihen, että tarina näytellään taas alusta ikään kuin tietämättä, kuinka kaikki päättyy.

Eikä naisiin kohdistuva väkivalta päätykään, kun näytelmä on ohi ja sen kertoma ajanjakso 1936–92 päättyi. Se on tragedia.

Virolaiset näyttelijät ovat kansainvälisiä. He osaavat vaihtaa virosta venäjäksi kesken lauseen, mikä on realismia. Pian esitys kuitenkin muuttuu vain vironkieliseksi. Tulkitsen, ettei ole haluttu leimata vain venäjää sortamisen kieleksi, vaan että Puhdistus käsittelee naisten sortoa yleispätevästi. Vertailun vuoksi muistutan, kuinka saksa on kulttuuriteollisuudessa yksiselitteisesti julmurien kieli, kun taas venäjänpuhujien historiallista minäkuvaa on tapana kohdella ylikorrektisti.

Virolaisuus tekee Puhdistuksen esityksestä tavallaan autenttisen, mutta esitys ei rupea kansalliseksi terapiaksi. Rekvisiitaltaan se kyllä on tarkkaa historiankirjoitusta.

Vanemuisen versiossa vanha Aliide tietysti sulkee ihmisiä kellariinsa heitä suojellakseen, mutta Marje Metsur näyttelee roolin ikään kuin siinä prosessissa olisi koteloitunut nimenomaan Aliide. Sulkeutuneen näytteleminen ei ole kovin katsomoystävällistä.

Merkillinen ratkaisu on Aliiden kävelykeppi, jota hän ei käytä kävelemiseen. Sitä tarvitaan vasta Aliiden ja Zaran (Liisa Pulk) tappelukohtauksessa, joka on todella huolimattomasti toteutettua huiskimista.

Kiinnostavin roolityö on keskittynyt Maarja Mitt nuorena Aliidena, joka kidutuksen uhrina pettää rakkaimpansa, jotka jo on pettänyt mielessään. Tragedian päähenkilön loppuelämä menee tekoa itselle oikeuttaen.